Kaltoin kohdellun peilin pelastusoperaatio – Lue tosi tarina kulissien takaa

Oli synkkä ja myrskyinen elokuun ilta, kun näin sen ensi kerran. Kirpputorin ilma tuntui tunkkaisena ja raskaana sieraimissani. Himmeän valon turvin näin käytäviä reunustavat hyllystöt, jotka notkuivat moninaisen moskan painosta. Ympäriltäni kuulin muiden aarteenmetsästäjien matalaa puheensorinaa. Olin jännittynyt ja hengitykseni tiheää. ilman varoitusta, siinä se yhtäkkiä oli silmieni edessä: kaunis, kultakehyksinen ja fasettihiottu peili aivan yksin, hylättynä, vailla huolehtijaa. Kaksi aarteenmetsästäjää lähestyi minua ulko-oven suunnasta. Nyt oli oltava nopea ja päättäväinen. Yksikin väärä liike ja aarre lipuisi iäksi saavuttamattomiini. Oli vain ajan kysymys, ehtisivätkö he aarteen äärelle ennen minua. Yritin olla herättämättä huomiota ja olin selailevani tylsähköä naisten lehteä vuodelta 05, ja onneksi nuo kaksi onnetonta eivät tuntuneet tajuavan ohittavansa huomaamattaan elämänsä tilaisuutta. Aarre tulisi olemaan minun! Sekunnin sadasosat tuntuivat vuosisadoilta ja jalkani lyijyn raskailta, kun yritin tavoittaa kultaisen kohteeni. Päästyäni vihdoin tekemään lähempää tutkimusta, näin kultakehyksen olevan pahoin vaurioitunut ja paksun tahmean pölyn peittämä. Hintalappu sai sydämeni kuitenkin heittämään häränpyllyä ja lompakkoni autuaasti huokaamaan: vaivaiset 10 euroa, 10 euroa todellakin! Nyt kaikki oli selvää. Pelastaisin tuon peilihylkiön ja antaisin sille uuden elämän. Sellaisen, jonka se ansaitsisi, arvoisensa elämän.

Vilkaisepa alla kuvat kaltoin kohdellun peilin tiestä takaisin entiseen, uljaaseen loistoonsa.

Kerropa, oletko sinä ollut pelastuspuuhissa ja tehdyt jostakin arvottomasta aarteen?

MirrorBefore

…ja muutaman tunnin aherruksen jälkeen alkaa jo näyttää paremmalta!

SavedMirror[icegram campaigns=”2453″]

Leave a reply

Your email address will not be published.

14 + two =