Life will be sweeter if you add some sugar – Lakritsikakkua

Toissa sunnuntaisen brunssiähkyn jälkimainingeissa tuli luvattua kaikenlaista niin kuin helposti käy, kun vatsa on ääriään myöten täynnä ja mieli leppoisa. Kaikki tuntuu olevan mahdollista ja vain taivas on rajana. Ystäväni päättivät ryhtyä herkkulakkoon. Se ei ole sinänsä heille lainkaan tavatonta toimintaa ja aikaisemmilla kerroilla olen vain tyytynyt sivusta tyynesti toteamaan, että ihmismieli on pohjattoman arvoituksellinen eikä sitä useinkaan pysty edes parhaalla mahdollisella tahdolla ymmärtämään. Poikkeuksellista tämänkertaisesta hullutuksesta teki kuitenkin se, että kuulin itseni olevan mukana moisessa kidutuskisassa. Säännöt olivat yksinkertaiset: Ei herkkuja ennen juhannusta. Onni onnettomuudessa tunsin itseni sentään hieman paremmin ja myönsin heti kalkkiviivoilla, että kyseinen tavoiteajanjakso tulee olemaan noin 7 viikkoa liian pitkä omalle sietokyvylleni ja sain luvan siirtyä alempaan suoritusdivisioonaan. Omaksi haasteekseni tuli selviytyä ilman herkkuja seuraavaan perjantai-iltaan. Kokeneet kärsijät varmasti naureskelevat aloittelijan herkkänahkaisuudelle vai pitäisikö pikemminkin sanoa herkkunahkaisuudelle, mutta omalla kohdalla tieto sokerittomasta työviikosta kolahti kuin pommihyppy tynnyriin. Maanantaiaamu valkeni ja jo puolenpäivän tienoilla tajusin tehneeni ison virheen ja sen kuinka todellakin minuutti koostuu 60 sekunnista, tunti 60 minuutista ja sitä rataa. Niinpä viime viikko on aika pitkälle mennyt näppejä nuollessa ja herkkukaappia kierrellessä. Ei hääviä kerta kaikkiaan. Selvisin kuitenkin, joten nyt voin sydämeni pohjasta todeta:

Life will be sweeter if you add some sugar 🙂

Tämän sokerittomuuden innoittamana saanko esitellä: Lakukakku, joka kestää tiukimmankin dieetin (kun sitä ei nimittäin voi syödä laisinkaan…)

Ohjeet löytyvät täältä 

Jos kuitenkin kaipaat oikeasti syötävää lakuherkkua, niin täältä löydät vinkin siihenkin vaivaan 🙂

Lifewillbesweeter

Lakritsikakku

Herkkuisaa tiistaita toivotellen

Saija

Leave a reply

Your email address will not be published.

nine + 8 =