Kirsikkana kakussa

Ehkäpä joku muistaa millaisen kakun taannoin loihdin itselleni. Kyseinen kakku oli yltiötyttömäinen vaaleanpunaisine kuorrutteineen, mansikoineen ja vaahtokarkkeineen. Vaikka suunnittelinkin kakun poikkeuksellisesti ainoastaan ulkonäköä silmällä pitäen, joutui tämäkin kakku ennen pitkään parempiin suihin ja siitä ei jäänyt sisustukseemme muuta jälkeä kuin iloinen äitikkä hempeine muistoineen hauskasta illasta tyttöjen kanssa. Mutta ainahan tuon kakun voisi jäljentää hampaankestäväksi versioksi, joka säilyisi aina vain sisustusta somistamassa vai voisiko? En vielä uskaltanut lähteä kokoamaan koko kakkua aiemmin antamani sisustuskakkutaikinaohjeen pohjalta, vaan kokeilin ensin pienen prototyypin. Itse asiassa tähän tekokuppikakkuun sain koristeeksi jopa kirsikoita, joita oikeaan kakkuuni en vuodenajasta johtuen onnistunut mistään haalimaan.

Kuin kirsikka kakussa

Kirsikkakakku

Vaaleanpunaisissa tunnelmissa

Saija

Leave a reply

Your email address will not be published.

15 − 7 =