Kesäjuhlien täydellinen herkku

Makea, kirpeä, pehmeä sisältä ja pinnaltaan rapea. Sehän on tietysti Raparperiappelsiinitorttu 😊

Tämä on mielestäni paras juustokakkuohje ikinä. Ja ei huolta, vaikka et olisi appelsiinin ystävä. Sen maku täydentää raparperia olematta lainkaan päällepäsmäröivä. Vaikka megafoonini onkin yleensä helppouden puolestapuhuja, nyt täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, ettei kyseessä ole ”kaikki vain yhteen ja sekoita”- kakku. Kakussa on neljä eri kerrosta, toinen toistaan parempia, yhdessä lyömättömiä. Lupaan, että tämä on ehdottomasti vaivan väärti.

Ainekset:

Keksipohja:

180 g Digestive-keksin muruja

100 g pehmeää voita

Hilloketäyte:

3 raparperin vartta

0,75 dl tavallista sokeria

0,75 dl ruokosokeria

½ appelsiinin raastettu kuori

Juustotäyte:

400 g tuorejuustoa

1 dl sokeria

3 munan keltuaista

hiukan appelsiinin kuoriraastetta

yhden appelsiinin mehu

200 g kermaviili

2 rkl maissitärkkelystä

Marenkikuorrutus:

3 valkuaista

1 dl sokeria

Keksipohjan valmistus:

Sekoita pohjan ainekset yhteen ja painele irtopohjavuokaan. Paista pohjaa 180 asteisessa uunissa niin, että pinta saa hieman väriä. Anna jäähtyä.

Hilloketäytteen valmistus:

Viipaloi raparperi ja sekoita yhteen sokereiden ja kuoriraasteen kanssa uunivuoassa. Paista uunissa 180 asteessa pari kertaa sekoittaen, kunnes raparperi on pehmeää ja neste kuplii. Anna hillokkeen jäähtyä.

Juustotäytteen valmistus:

Vaahdota keskenään juusto ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset. Sitten lisää sekaan kaikki muut ainekset. Levitä juustoseos jäähtyneen keksipohjan päälle. Paista tämän jälkeen 160 asteessa n. 50-60 min kunnes seos on hyytynyttä. Laita tarvittaessa leivinpaperi suojaksi, ettei pinta rusketu liiaksi. Jäähdytä kakkua tämän jälkeen noin vartti.

Hilloketäytteen lisäys ja marenkikuorrutus:

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Levitä juustotäytteen päälle ensin hilloke ja tämän päälle varovasti marenkivaahto. Paista koko komeutta uunissa 180 asteessa n. 10 minuuttia kunnes marenki saa väriä.

Kakku on kaunis sellaisenaan, mutta sen voi koristella vaikka sokeroiduilla appelsiinin kuorilla tai tuoreilla mansikoilla.

Ja sitten suut makiaksi!

Marenkiraparperitorttu

Sokeria suupielestä nuolaisten,

Saija

P.s. Reseptin alkuperä on minulle tuntematon. Sain sen parhaana tuliaisena Tallinnassa piipahtaessani. Jos tiedät reseptin syntysijoista enemmän, kuulisin mielelläni 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published.

4 × 3 =