Sisustusromantiikkaa Tallinnassa -laivamatkaajan helppo kohde

Kerroin aiemmin tyttöjen viikonloppureissusta Tallinnaan, jonka teimme viime talvena. Tuolloin pistäydyimme uuteen sisustuskauppaan nimeltä Pretty Home, joka sijaitsee aivan laivarannassa vastapäätä terminaali D:tä eli sitä, mihin Tallinkin laivat tulevat. Sisustusliikkeellä on mitä ihanimmat puitteet, sillä se sijaitsee tunnelmallisessa vanhassa makasiinirakennuksessa (seinässä lukee isolla Kochi Aidad, osoite Lootsi 10). Ihastuimme liikkeeseen kovasti ja päätin, että sinne tulemme palaamaan vielä monesti 🙂 Kesälomalla pääsin toteuttamaan uusintavisiitin ja tässä muutama räpsy vierailulta. Liike oli laajentunut nyt myös yläkertaan ja valikoima kasvanut entisestään. Liikkeessä on mukavaa myös se, että siellä on erityylisiä sisustustavaroita romanttisimmista teollisuushenkisiin ja kaikkea siltä väliltä. Esittelen nyt ensiksi näitä romanttisimpia aarteita ja ensi kerralla on sitten vuorossa teollisuushenkisyys ja glamour 🙂

Ihanat vaasitIhastuin näihin valkoisiin vaaseihin, joissa on kultainen kaula. Niiden oikealla puolella olevat kultaiset jalalliset valokuvakehykset ovat myös jänniä.

Uusi sisustuskauppa Tallinna

Liikkeessä on valtava määrä erilaisia posliinisia astiasarjoja. Ne tulevat Italiasta. Moniin niistä saa myös sarjaan kuuluvat servetit.

Sisustusmatka Tallinnaan

Liikkeeseen oli tullut myös paljon uusia huonekaluja viime vierailun jälkeen. Tarjolla oli monia erilaisia verhoiluvaihtoehtoja. Eikö ole ihana tuo rottinkitarjotin. Vielä pitäisi saada joku tarjoilemaan tuolla aamiainen joka päivä vuoteeseen 😀

Sisustuskauppa Tallinnassa

Näihin kuppeihin sorruin. Valitsin takana oikealla näkyvät isot teekupit. Ne ovat ihanan ohutta posliinia.

Sisustuskauppa laivarannassa

Tarjolla oli lintujen juoma-astioita, amppeleita, ruukkuja, koristepatsaita, rottinkiarkkuja ja tuo ihana teollisuushenkinen pöytävalaisin.

Sisustus Tallinna

Posliiniastioiden lisäksi liikkeessä oli vaihtoehtoja myös lasitavaraan tykästyneille. Ja paljon erilaisia sisustuskukkia.

Pretty Home sisustusliike Tallinna

Nojatuolista sisustusmatkoja muistellen ja sadesäätä pidellen

Saija

 

 

Leave a reply

Your email address will not be published.

ten + 7 =