3 X sukhi: onnellinen, onnellinen, onnellinen

Elettiin 80-lukua tuiki tavallisessa suomalaisessa peruskoulussa. En muista enää, mikä vuodenaika silloin oli, mutta todennäköisesti talvi. (Näissä vanhoissa tarinoissahan on tapana, että aina on vähintään -30 pakkasta ja kesät talvet hiihdetään järven yli kouluun yhdellä suksella, jota käyttää vuorotellen koko perhe 😉 ) Sen kuitenkin muistan, ettei juuri mitään jännittävää koskaan tapahtunut. Mutta sitten eräänä päivänä kouluun tuli Sarita. Hän oli muuttanut perheensä kanssa Suomeen ja tuli meidän kouluumme. Voi sitä ihmetystä ja ihastusta! Saritalla oli ihanan paksu, musta tukka, joka kiilsi kuin sateinen asfaltti. Se on jäänyt mieleeni, sillä tuohon aikaan olimme kovin innokkaita letittämään toistemme tukkaa välitunneilla. Sarita osasi myös hauskoja leikkejä, joissa seisottiin vastakkain ja taputettiin parin kanssa käsiä yhteen. Opimme leikkien sanatkin Saritan perässä, mutta niiden merkitys jäi eksotiikan varjoon. Sarita oli kaikkea muuta kuin tuiki tavallinen. Hän toi meille talven keskelle iloa ja eloa.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin on jälleen talvi. Tylsä ja pimeä, ikuisuuksia kestävä. Nyt minulla ei ole edes sitä yhtä suksea ja järvikin puuttuu. Ruuhkavuosia on senkin edestä. Pyykkiä, pölyä ja puklurättejä. Mutta jälleen saapuu Sarita minut tylsyydeltä pelastamaan ja tuo ilahduttavan tervehdyksen jostakin kaukaa. Vaikka tämä ei ole sama lapsuuteni Sarita, olen innoissani. Nyt ei letitetä tukkaa eikä taputeta lastenlorujen tahdissa. Nyt sisustetaan enkä voisi kuvitella tähän hetkeen mitään hauskempaa!

Sarita on käsityöläinen. Hän tekee työkseen Sukhimattoja. Minulle hän on taitavilla sormillaan tehnyt ihanan valkoisista ja pehmoisista villahuopapalloista kattausalustan. Näistä samoista suloisista pikkupalleroista valmistetaan myös Sukhin villamatot. Villa materiaalina ja laadukas käsityö ovat aina lyömätön yhdistelmä ja lopputulos on samaan aikaan sekä rustiikkinen että ylellinen.

Nämä villaiset pikkupallerot suorastaan kutsuvat hypistelemään. Minua houkuttaisi lastenhuoneeseen pyöreä huopapallomatto, jossa olisi vaaleansinisiä ja vaalean limenvihreitä palloja sekaisin. Voin jo kuvitella, kuinka mukavat leikit niistä tehdyllä matolla naperot saisivat aikaan.

Sen lisäksi, että Sukhi myy ihania mattoja, tarjoavat he myös arvoja, joihin on helppo samaistua. Sukhi noudattaa reilun kaupan periaatteita ja tarjoaa kunnollisten työolosuhteiden lisäksi näille huikeille käsityön taitajille korvauksen, joka on 2-3 kertaa alueen keskipalkan verran.

Vaikka Sukhi valmistaakin pääasiassa mattoja, voi heiltä tilata myös pienempiä sisustustekstiilejä kattaukseen ja sisustamiseen. Minun tilaamani huopapalloista tehty kattaustabletti on ihanan pehmeä ja sopii vaikka minkälaisiin väri- ja astiayhdistelmiin. Sitä voi käyttää myös pöytäliinana esimerkiksi kukkamaljakon tai hurrikaanilyhdyn alla. Jos vain raaskisi, niin se olisi varmasti myös mitä lämpimin päällinen tuolin päälle laitettavaksi.

Kokosin ihanan kattausalustani ympärille kolme erilaista kattausta. Mikä niistä on sinun suosikkisi?

  1. Ai jai jai – polttaa polttaa!

   

  2. Meksiko ja Intia ne yhteen soppii!

    

3. Kaamoksesta ei tietoakaan!

   

Miten onnekas olenkaan, kun saan nauttia ja ihailla tätä hienoa taidonnäytettä, joka jatkaa vanhaa paikallista käsityöperinnettä.

Sukhi on muuten nepalia ja tarkoittaa onnellista. Siinäpä se on, minä olen sukhi 🙂

Kiitos Sarita!

 Saija

Blogiyhteistyössä Sukhi mattojen kanssa

 

6 Comments

  1. by Milla - Sukhimatot on maaliskuu 6, 2018  11:38 Vastaa

    Kiitos vielä upeasta postauksesta ja kuvista, Saija! Tämä on ensimmäinen kerta kun näen 40cm kokoista alusta käytössä ja kylläpä tästä lähti ideat lentämään!

    • by Limonaria on maaliskuu 6, 2018  23:54 Vastaa

      Kiitos Milla myös sinulle:) Tämä alusta on kyllä superihana ja sitä tosiaan voisi käyttää sisustamisessa vaikka missä!

  2. by Maarit on maaliskuu 6, 2018  23:51 Vastaa

    Onpa ihania kuvia!

    • by Limonaria on maaliskuu 6, 2018  23:54 Vastaa

      Kiitos kovasti! Mukava kuulla, että tykkäsit :)

  3. by Kajsa on maaliskuu 7, 2018  18:51 Vastaa

    Hauska alusta, vähän erilainen. Sopis moderniinki tyyliin eli mulle :)

    • by Limonaria on maaliskuu 7, 2018  23:28 Vastaa

      Ihan totta. Niin sopisikin :)

Leave a reply

Your email address will not be published.

two × three =